.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

maanantai 22. elokuuta 2011

Mamman kokkailut


Kevyt lounas, salaattia, keitettyä munaa, pinaattia ja papuja. Mätitahna antaa munille sopivasti suolaisuutta. Pavut ja pinaatin ryöppäsin ensin erikseen ja kaadoin veden pois, haudutin sitten kermassa ja lisäsin reilun nokareen kirnuvoita.

Leivoin viljattomia sämpylöitä aamulla uintimatkan jälkeen.


Viljattomat sämpylät:

4 kananmunaa
4 dl juustoraastetta
1 dl sesamin siemeniä
1 dl mantelijauhoja tai pähkinäjauhoja
1 dl maissijauhoja
1 dl auringonkukan siemeniä tai soijajauhoa
2 tl leivinjauhetta
quinoajauhoja
psylliumia n. teelusikallinen (löytyy esim. S-marketista)


Jauhoja siis yhteensä n. 4 dl. Vaihtoehtoina voi käyttää esim. maissijauho, soijajauho, pähkinäjauho tai quinoajauho. Saa eri makuisia sämpylöitä, kun vaihtelee näitä jauhoja ja pähkinöitä. Olen laittanut lisäksi rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä leikattuina pieniksi paloiksi n. desilitran, silloin siitä tulee hyvää iltapäiväteen kanssa nautittavaa "pullaa". Päälle ripotellaan siemeniä.

Laita uuni kuumenemaan ensimmäiseksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lisää quinoajauhoja sen verran että taikinasta tulee tarpeeksi tiivis. Taikinaa ei kuitenkaan kannata tehdä liian tiiviiksi, kokeilemalla sekin selviää. Nostele sämpylät lusikalla pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n. 15 min. Vähän niitä sämpylöitä voi tarvittaessa lusikalla muotoilla. Kuvassa olevista tekeleistä tuli vähän räjähtäneen näköisiä, mutta hyvältä maistuivat.

Tämän sämpyläreseptin olen kehitellyt täältä löytämästäni ohjeesta.

Posted by Picasa

lauantai 20. elokuuta 2011

Mamman ruokavihjeet

Tuskin olin aamulla kotona toipunut usvauinnin tuomasta hurmoksesta, kun oli jo tiedossa uutta ihanuutta.

Uimakaveriystäväni soitti kasvimaaltaan ja kysyi haluanko papuja. No tottamaar, nehän ovat herkkuani. Minua kehoitettiin ottamaan muovipussi mukaan ja tulemaan leikkikentän luo vastaan.

Sain ihania suoraan maasta poimittuja papuja ja vielä pinaattiakin, oi onnea!

Omasta kukkapenkistä löytyi muutama härkäpapu ja herkullisen lounaan tarvikkeet olivat kasassa.

Papuja ja pinaattia laitettiin vielä seuraavaa herkutteluhetkeä varten pakastimeenkin.





Kiitos ystävälle ihanista kasvimaan tuliaisista.

Kukkakaalimuusia, vihreitä papuja, härkäpapuja, vahapapuja ja kermassa haudutettua pinaattia. Terveellistä ja kohtuullisen kevyttäkin, jos pystyy välttämään santsikierroksen. ;-)

Kukkakaalimuusi on osoittautunet sellaiseksi, että sitä en vaihda. No ehkä sentään bataattimuusia tai juuresmuusia voisin harkita joskus vaihtelun vuoksi. ;-)
Posted by Picasa