.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

torstai 29. tammikuuta 2015

Pekoniin käärittyä tipua ja uunikasviksia

 3 kpl broilerin rintafilettä
1 paketti pekonia  ( 8 - 9 viipaletta )
2 rkl yrttimaustetta tai viherjauhetta

Vuoan pohjalle:
3 dl kurpitsa suikaleita
1 pala lanttua
1 porkkana
2 vartta varsiselleriä
2 kynttä valkosipulia
10 cm:n pätkä purjoa
1 dl herneitä
1 lehti lehtikaalia
tilkka vettä vuoan pohjalle

Osan kasviksista otin pakastimesta, ne laitoin ensin vuokaan ja uuniin sulamaan  210 asteeseen. Sulaneiden kasvisten päälle pilkoin vielä porkkanan ja herneet.  Kasvisten sulamisen aikana leikkasin broilerifileet kahdeksaan osaan ja kiedoin niiden ympärille pekoniviipaleet, pinnalle yrttimaustetta. Kääröt kasvispedille ja tarkistin, että vuoan pohjalla on vähän nestettä.  Vuoka uuniin n. 30 - 40 minuutiksi.

Tästä vuoasta meille kahdelle riitti syötävää kahdelle aterialle. Kasviksia oli niin paljon, että perunaa tai riisiä ei tarvittu lisukkeeksi.  Salaatti, raejuusto ja punajuurisalaatti täydensivät ruokanautinnon.





torstai 22. tammikuuta 2015

Gluteeniton unelma, kirpeyttä pihlajanmarjoista.



Torttu:
 4 kananmunaa
1 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täytteet:
2,5 dl omena -pihlajanmarjasosetta

50 g voita
1 dl tomusokeria

2 arkkia leivinpaperia, toinen uunipannulle ja toinen työpöydälle.

Uuni kuumenemaan  225 asteeseen.

Huoneenlämpöiset munat vatkataan vaahdoksi. Lisätään siivilän läpi keskenään sekoitetut kuiva-aineet. Jätä vähän sokeria työpöydälle levitetylle paperille.
Taikinaseos kaadetaan  leivinpaperille uunipannulla.  Tarvittaessa taikinaseosta tasoitetaan lastalla.  Paistetaan uunissa keskitasolla n. 8 - 10 min.

Tämän ohjeen ainekset riittävät 50 senttisen hellan uunipannulle.  Minun torttulevystäni tuli melko matala kun en muistanut, että meillä on nyt isompi uuni.  Olisi pitänyt rikkoa viisi munaa ja siivilöidä mukaan 1,5 dl perunajauhoja.  No, ensi kerralla muistan.

Paistunut torttulevy keikautetaan sokeroidulle leivinpaperille ja annetaan hieman jäähtyä. Levitetään tortulle omena- pihlajanmarjasose ja voi- tomusokerikreemi.  Tämä torttu on melko makea, mutta sitä onkin tarkoitus ottaa vain yksi pala iltapäiväkahvin/teen kanssa.  Tomusokerin voi korvata steviallakin, jos pelkää kaloreita.

Tuo pihlajanmarja antaa mukavaa kirpeyttä ja raikkautta omenasoseeseen. Viime syksynä oli taas niin paljon pihlajissa marjoja, että pakkohan niitä oli kerätä, ainakin vähän.



Tämän tortun voi myös pakastaa, leikkasin valmiit palat, jotka voi sulattaa tarpeen mukaan ja koristella miten haluaa.  Tässä eilisen ja tämänpäivän pienet makeat.  Katsotaan miltä huomiset näyttävät.    :-)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Rahka- tuorejuustokakkuja




 

 Kaikissa kakuissa on sama pohja.

Ensin uuni lämpenemään  225 astetta.  Irtopohjaisen vuoan pohja peitetään leivinpaperilla. Vuoan reuna voidellaan öljyllä.

2 munaa
0,75 dl sokeria
0,75 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, lisätään siivilän läpi perunajouhot ja leivinjauhe.Paistetaan uunissa n. 10 min.  Jäähtyneen pohjan päälle levitetään täyte.

Kakku I.


Kakku I.

3 dl  vispikermaa
2 rasiaa  ( a´ 180 g )  rasvatonta maitorahkaa
250 g kevyt tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
130 g valkosuklaata 
0,5 sitruunan mehu
5 kpl liivatelehteä

Jauhoin ensi Bamiksilla hienosokerin tomuksi ja laitoin liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vatkataan kerma valmiiksi. Isommassa kulhossa sekoitetaan ja pehmennetään rahka, tuorejuusto, tomusokeri ja sulatettu suklaa. Kuumennetaan sitruunamehu, lisätään kuumaa vettä tarvittaessa, seosta pitäisi olla n. 4 rkl. Puristetaan vesi pois liivatelehdistä ja sulatetaan lehdet nopeasti kuumassa sitruunamehussa. Sekoitetaan varovaisesti kermavaahto täytemassaan ja viimeiseksi vähän jäähtynyt liivate- sitruunamehuseos.
Peitetään vuoka kelmulla ja annetaan hyytyä kylmässä, mieluummin yli yön. Ennen tarjoilua koristellaan mitä kaapista/pakastimesta löytyy. Maistuu ilman koristeitakin.


Kakku II.

 Joululta oli jäänyt 1 vähän vajaa rasia torttuhilloa jääkaappiin, siitä syntyi yksi kakku.

2 dl vispikermaa
2 purkkia  a´ 180 g  rasvatonta maitorahkaa
1 vajaa rasia luumumarmelaadia  ( n. 1 dl  )
2 tl kanelia
steviaa pieni henkäys
4 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä

Pohjan ohje on siis tuolla ensimmäisenä.
Vatkataan kerma ja siihen sekoitetaan kaikki muut ainekset paitsi kiehuvaan veteen liuennut liivate, se lurutetaan seokseen viimeisenä.   Tämä viritelmä sopii hyvin myös jälkiruoaksi.


 
 Kakku III.

3 dl  vispikermaa
2 rasiaa  ( a´ 180 g )  rasvatonta maitorahkaa
250 g  vaniljan makuista Mascarponea
3 dl tomusokeria
0,5 sitruunan mehu
5 kpl liivatelehteä

Jauhoin ensi Bamiksilla hienosokerin tomuksi ja laitoin liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Vatkataan kerma valmiiksi. Isommassa kulhossa sekoitetaan ja pehmennetään rahka, Mascarpone ja tomusokeri. Kuumennetaan sitruunamehu, lisätään kuumaa vettä tarvittaessa, seosta pitäisi olla n. 4 rkl. Puristetaan vesi pois liivatelehdistä ja sulatetaan lehdet nopeasti kuumassa sitruunamehussa. Sekoitetaan varovaisesti kermavaahto täytemassaan ja viimeiseksi vähän jäähtynyt liivate- sitruunamehuseos.
Peitetään vuoka kelmulla ja annetaan hyytyä kylmässä, mieluummin yli yön. Ennen tarjoilua koristellaan kotimaisilla vadelmilla.


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kastanja-kookosmuffinsit


Ensimmäisen erän tein jo jouluksi, olivat niin hyviä, että oli tehtävä uusi satsi nyt sekin on jo melkein syöty.

Ainekset:

3 kananmunaa
1 dl sokeria
0,5 tl steviaa  ( varovasti, ettei mene liikaa )
1 dl kookosjauhoja
1 dl kastanjajauhoa   ( mantelijauhokin käy )
1 dl pähkinärouhetta  ( laitoin ensin maapähkinärouhetta, toisella kerralla hasselpähkinärouhetta )
1 tl leivinjauhetta
100 g pehmeää voita
1 dl kermaviiliä

Uuni 200 astetta.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisätään kuiva-aineet, voi ja kermaviili varovasti nostellen munavaahtoon.
Jaetaan voideltuihin muffinsivuokiin. Minun uunissani muffinsit paistuivat viidessätoista minuutissa. Kannattaa kokeilla tikulla.

Jouluiset muffinsit koristelin vaaleanpunaisella tomusokerilla, joka oli sekoitettu sitruunamehuun. Sokeripakkauksen päällä on annosteluohje, siitä tein tarvittavan määrän ihan arvion mukaan.

Toisessa on tuorejuustoon sekoitettu maitorahkaa, tomusokeria ja liivatelehti.  Marjoja pinnalle. Näissä koristeluissa vain mielikuvitus on ohjeena.

Muffinsit maistuvat ilman koristeitakin.




Jos nyt vielä pieni mainostaminen sallitaan, niin kerron, että Ruohonjuuressa on nykyään myynnissä kastanjajauhoa. Aikaisemmin sitä löytyi ainoastaan Delistä Hakaniemen hallista ja Delin nettikaupasta.