.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

maanantai 22. elokuuta 2011

Mamman kokkailut


Kevyt lounas, salaattia, keitettyä munaa, pinaattia ja papuja. Mätitahna antaa munille sopivasti suolaisuutta. Pavut ja pinaatin ryöppäsin ensin erikseen ja kaadoin veden pois, haudutin sitten kermassa ja lisäsin reilun nokareen kirnuvoita.

Leivoin viljattomia sämpylöitä aamulla uintimatkan jälkeen.


Viljattomat sämpylät:

4 kananmunaa
4 dl juustoraastetta
1 dl sesamin siemeniä
1 dl mantelijauhoja tai pähkinäjauhoja
1 dl maissijauhoja
1 dl auringonkukan siemeniä tai soijajauhoa
2 tl leivinjauhetta
quinoajauhoja
psylliumia n. teelusikallinen (löytyy esim. S-marketista)


Jauhoja siis yhteensä n. 4 dl. Vaihtoehtoina voi käyttää esim. maissijauho, soijajauho, pähkinäjauho tai quinoajauho. Saa eri makuisia sämpylöitä, kun vaihtelee näitä jauhoja ja pähkinöitä. Olen laittanut lisäksi rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä leikattuina pieniksi paloiksi n. desilitran, silloin siitä tulee hyvää iltapäiväteen kanssa nautittavaa "pullaa". Päälle ripotellaan siemeniä.

Laita uuni kuumenemaan ensimmäiseksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lisää quinoajauhoja sen verran että taikinasta tulee tarpeeksi tiivis. Taikinaa ei kuitenkaan kannata tehdä liian tiiviiksi, kokeilemalla sekin selviää. Nostele sämpylät lusikalla pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n. 15 min. Vähän niitä sämpylöitä voi tarvittaessa lusikalla muotoilla. Kuvassa olevista tekeleistä tuli vähän räjähtäneen näköisiä, mutta hyvältä maistuivat.

Tämän sämpyläreseptin olen kehitellyt täältä löytämästäni ohjeesta.

Posted by Picasa

5 kommenttia:

  1. Mina en ole viela taalla loytanyt kaupasta tuota psylliumia tai fiberhuskia, joten en ole paassyt leipomaan muuta leipaa kuin sen, minka ohjeen laitoin blogiinkin. Tosin se on hurjan hyvan makuista :).

    Herkullisilta nayttavat nuo sinun sampylasi.

    VastaaPoista
  2. Tuula,
    tuo resepti toimii ilman psylliumiakin. :-)

    VastaaPoista
  3. No sittenpa leivonkin noita huomenna!

    VastaaPoista
  4. Löysin tuon toisen blogisi ihan äsken. Mukava tämä vijaton blogisi myös. Minä aloitin viikko sitten elämän ilman sokeria ja valkoista viljaa :)

    VastaaPoista
  5. anemone,
    tervetuloa vierailulle. Toivotan sinulle onnea ja menestystä ilman sokeria ja valkoista viljaa.

    VastaaPoista