.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Vihannesmarkkinoilla.

Ruokablogissani on nyt pientä taukoa, kun lomakotimme keittiössä on huonot keittomahdollisuudet. Uuniakaan ei ole ollenkaan.
Otin kuitenkin muutamia kuvia vihannesmarkkinoilta. Salakokin sydämeni löi volttia näiden tuoreiden vihannesten näkemisestä.
Hinnat ovat edullisia meidän kotoisiin hintoihimme verrattuna. Lastasin ostokseni parvekkeen pöydälle. Koko satsi noin 7 €. 4 kiloa appelsiineja, kilo mansikoita, lehtiselleriä, kukka-ja parsakaalia, iso valkosipuli, iso punasipuli, bataatti ja reilin kokoinen kesäkurpitsa. En yhtään ihmettele, että suomalaiset eläkeläiset täällä viihtyvät.

Avokadojen ostaminen on korkeampaa taidetta, etten sanoisi salatiedettä. Kaikki on hetkestä kiinni, avokadosi on joko liian raaka tai mustaksi kypsynyt. Ostin kaksi kiloa, myyjä valitsi hedelmät pussiin. Kotona ihmettelin, että mistä nuo pienet tulivat mukaan, en niitä ollenkaan huomannut. Onneksi nekin olivat ihan hyviä. Pieni varovainen painallus hedelmän kylkeen riittää kypsyyden arvioimiseen, kuin hymykuoppa poskella, ei yhtään enempää. Markkinoilla maksoivat €uron kilo.
Tämä välipala maistui ja virkisti. Kesäisessä säässä on hyvä saada vähän suolaakin ruoasta, tässä mätitahnaa.
Posted by Picasa

10 kommenttia:

  1. Miten ihania suupaloja ja tuoreita mansikoita, nammm;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat eivät ole yhtä makeita kuin Suomessa, mutta edullisia ovat. Myydään kilokaupalla, tiistaina oli kilohinta 1,75 €.

      Poista
  2. Nami,samanlaisi vihannesnäkymiä kuin täälläkin.Nauti oikein kunnolla noista ihanista kasviksista:) Meilläkin on nyt mansikka-aika(se on tosin hyvin pitkä se aika;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me nyt vihanneksia syömme kaksin käsin. :-)

      Poista
  3. Ihana tori vihanneksineen! Tuolla olisi mukavaa asioida.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana vihannesharkinat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tiistaisin markkinat ja silloin on paljon vihannesten ja hedelmien myyjiä liikkeellä.
      Tänään ostin kahdella eurolla viisi kiloa appelsiineja.

      Poista