.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Munaton, maidoton, vehnäjauhoton vohveli.



Facebookissa kyseltiin vohveliohjetta, joka on gluteeniton, munaton ja maidoton. Tuntui ensin vaikealta haasteelta, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

1 purkki kookosmaitoa  ( 400 g )
4 dl riisijauhoja
0,5 tl ruususuolaa
n. 1,5 dl haaleaa vettä

Sekoitetaan riisijauhot ja suola kookosmaitoon, annetaan hetki turvota. Minulla kookosmaito oli kylmää ja jähmeää. Taikinaan oli lisättävä haalea vettä saadakseni taikinan hyvin leviämään vohvelipannulle. Ensimmäistä vohvelia paistaessani laitoin pannulle nokareen voita, loput ilman rasvaa, pannuni on teflon pintainen.
 Tämä vohveli sopii tarjottavaksi makean tai suolaisen lisukkeen kanssa. 

Kookoskermaa ja vadelmahilloa koristeeksi.

6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttävät! Riisijauho on kyllä mahtava gluteeniton aines,sitä käytän itsekin tosi paljon.

    VastaaPoista
  2. Kaunis keväinen asu blogissa ja hyvä vohveliresepti.

    VastaaPoista
  3. Hienoja vohveleita, vaikka aikamoiselta haasteelta tuo pyyntö tosiaan kuulostaa näin äkkiseltään. :) Tätähän pitääkin kokeilla, samoin kuin noita tänään postaamiasi versioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyviä vohveleita näilläkin aineilla syntyi.

      Poista