"Joka keitetyn paistaa, hän makean maistaa." Vanha sanonta pitää edelleenkin paikkansa.
1 rkl voita,
6 dl vettä,
3 dl puuroriisiä,
1 l maitoa,
1 tl suolaa ( tai vähemmän ),
1, 5 dl jäisiä karhunvatukoita,
yhden sitruunan raastettu kuori,
2 kananmunaa,
1 rkl sokeria (ei tarvita jos mehukeitto on makeaa).
Sulata voi teflonkattilassa, lisää vesi ja huuhdotut riisit, anna kiehua. Kun vesi on imeytynyt riisiin, niin lisää maitoa vähän kerrallaan, sekoita koko ajan. Anna puuron hautua pienellä lämmöllä n. 40 min. Varo pohjaan palamista.
Anna puuron jäähtyä ja lisää suola, sokeri, sitruunankuoriraaste ja vatkatut kananmunat. Viimeiseksi varovaisesti sekoittaen jäiset marjat, näin marjat eivät värjää koko vanukasta. Perinteisesti marjojentilalla on käytetty rusinoita, mutta olen saanut ystävältäni karhunvattuja, päätin kokeilla, hyvin sopivat tähän vanukkaaseen.
Laita vuoka 180 asteiseen uuniin n. puoleksi tunniksi.
Tarjoa mehukeiton kanssa. Meille tarjottiin tällaista (rusinaista) riisivanukasta Mäntylän tilalla aamiaiskaurapuuron tilalle. Reseptin olen tähän itse muokannut.
Herkullinen jälkkäri taas Unelma:)
VastaaPoistaOli oikein mukava aamupala.
Poista