.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Ahvenfileet kuminoiden ja sienien kanssa.




Leena Lumi järjesti blogissaan arvonnan. Onnetar suosi minua ja sain valita luettelosta mieleiseni kirjan.

Koska Mireille Guiliano oli minulle jo ennestään tuttu, niin ilahduin kovin saadessani hänen kirjoittamansa keittokirjan.



Lisukkeena salaattia, johon on hieman lurutettu balsamicosiirappia.



4 ahvenfilettä ( a' 90-120 g)
1 tl jauhettua kuminaa
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
5 dl viipaloituja herkkusieniä
2 rkl tuoretta persiljaa ja hieman koristeluun
sitruunan viipaleita

Ruskista ensin herkkusienet voissa js 1 rkl oliiviöljyssä, mausta persiljalla. Jätä odottamaan, pidä sienet lämpimänä.

Ripottele kumina molemmin puolin ahvenfileitä ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta pannulla lämpöä ja lisää 1 rkl oliiviöljyä. Paista fileet molemmin puolin n. 2-3 min.

Keittokirjassa ei ehdotettu mitään lisukkeita, mutta höyrytin meille parsakaalinnuppuja ( al dente) ja teimme pienen salaatin. Parsakaali säilyttää kauniin värinsä jos nuput laittaa höyrytyksen jälkeen heti jääveteen. Meillä ei aina ole jäitä, silloin otan pakastimesta pussin marjoja, laitan isoon kulhoon (pussia ei tietenkään avata) ja vettä päälle, viimeiseksi höyrytetyt nuput. Tämän operaation teen vain jos on tulossa vieraita tai aion ruoan kuvata. Marjat siinä vähän sulavat, mutta ne syödään sitten illalla välipalana tai jälkiruokana.

Tämä lautanen sopisi varmaan Karppaajillekin.

Nyt kaikki vesille kykenevät onget, verkot ja katiskat käyttöön, kotimainen kala on hyvää. Pikkupojat luullakseni saavat ahvenia narrata mato-ongella ilman kalastuskorttia. ??
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Onnea Unelma palkinnon johdosta;varmaankin hyvä keittokirja!
    Ja ihanan herkullinen ruoka-annos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli, ei jäänyt mitään ähkyä oloa, vaikka masu tulikin täyteen.

      Poista