Koska linjavikojen takia olen yrittänyt hieman hillitä perunan ja riisin käyttöä, niin tilalle tulee usein valmistettua kaalia eri muodoissa.
Kaalimuhennos kahdelle.
puolikas tai neljännes varhaiskaalia
1 rkl kookosöljyä
1 kevätsipuli
0,5 dl vettä
puolikas Koskenlaskijajuustoa
tuoretta mäkimeiramia
Teflonkattilan pohjalle kaadetaan kookosöljy ja vesi. Pilkotaan mukaan kaali ja sipuli. Annetaan hiljalleen kaalin hautua kypsäksi, sekoitellaan välillä ja tarkkaillaan nesteen määrää, se saakin haihtua kokonaan, mutta ei liian aikaisin. Kun kaalit ovat kypsiä lisätään juusto paloina ja annetaan sulaa muhennokseen. Viimeksi laitetaan mäkimeiramia silppuna pinnalle.
Hölskytyskurkut.
puolikas kurkkua
1 rkl vettä
1 tl väkiviinaetikkaa
1 tl sokeria
runsaasti tuoretta tilliä
Viipaloidaan kurkku syvälle lautaselle. Lisätään vesi, etikka ja sokeri. Nostetaan toinen syvä lautanen kurkkulautasen päälle ylösalaisin ja hölskytetään. Varotaan ettei nesteet valu pöydälle tai rinnuksille ennenaikaisesti. Se ruokalistahan laitetaan kravatille tai puseron rintamukseen vasta ruokailun yhteydessä. :-)
Viimeiseksi lisätään tillisippu. Etikan ystävat voivat maistella ja lorauttaa hieman lisää, jos siltä tuntuu.
Lohi on graavattu edellisenä päivänä.
Merisuolaa kalapalan koon mukaan.
Kala lautaselle nahkapuoli edellä. Ripotellaan suola ja sen jälkeen raastettua keitettyä punajuurta kuvan mukaan. Ainoastaan fileen pinta värjääntyy. Tosin valokuvassani lohiruusukkeet näyttävät kokonaan punaisilta, kirkas valo teki tepposet. Osan filleestä voi peitellä tillillä, jos ei halua punareunaisia ruusuja.
Kaali on tosi hyvää!ja tuo lohiannoksesi näyttää kauniin herkulliselta!
VastaaPoistaOlen aina pitänyt kaaleista.
PoistaLohiviipaleet pitäisi leikata ohuemmiksi, olin vähän hätäinen. Lopputulos olisi kauniimpi.