Kuvasta jo näkeekin, mistä aineksista olen salaatin koonnut. Romainesalaattia, katkarapuja, paprikaa, punasipulia, granaattiomenan siemeniä, persimoonia, kananmunaa, tilliä ja sitruunan mehua mausteeksi.
Salaatti on kohtuullisen kevyttä ruokaa, siksi voikin jälkiruoaksi valmistaa kahvikiisseliä. Tämä on tavallinen maitokiisseli, maustettu murukahvilla, koristeltu kermalla ja stevian lehdillä. Pieni kulhollinen neljälle.
6 dl maitoa
3 rkl maizenaa
3 rkl murukahvia. Voi käyttää tavallista kahviakin, jos aamukahvilta sitä on jäänyt yli 0,5- 1 dl
0,25 tl steviaa (jauhe)
Päälle,
1 dl kuohukermaa
0,5 tl nonparelleja
2 pientä lehteä steviaa/ per kulho
Teflonkattilaan mitataan maito, maizena ja murukahvi ja sekoitetaan hyvin. Nostetaan kattila levylle ja sekoittamista jatketaan koko ajan kunnes seos sakenee. Viimeksi lisätään ripaus steviaa. Tuo stevia on niin makeaa, että siitä on vaikea antaa annosmääriä, kannattaa kokeilla itse, varovasti. Annostellaan keitto kulhoihin ja annetaan jäähtyä. Päälle vispataan kuohukermaa ja koristellaan kahvirakeilla tai mantelirouheella.
Herkullisen näköinen lounassalaatti,noita katsellessa tulee ihan nälkä:)
VastaaPoistaritva,
VastaaPoistanäillä on hyvä lähteä nälkää karkoittamaan.