.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Suppilovahverohillo


Saan aina perjantaisin ihanaa postia Herrankukkarosta. Pentti-Oskari Kangas siellä juttelee mukavia ja laittaa myös perjantaireseptin, niissä on mielenkiintoisia ehdotuksia.

Perjantaina oli sellainen resepti, että metsään oli lähdettävä, ehdottomasti. Onneksi osui mukava ilmakin.

Tässä on hillon aineksia kuvattuna.

Olen pyytänyt Oskarilta luvan tähän viestiin. Voitte kuitenkin käydä lukemassa koko kirjeen täältä ja samalla tilata itsellenne Herrankukkaron perjantaikirjeen. Suosittelen.

"Ainesosat:

2 l suppilovahveroita
2 dl vettä
300 g hunajaa (tai sokeria 500 g)
1 dl viinietikkaa
1 dl väkiviinaetikkaa
¼ tl suolaa
n. 10 mausteneilikkaa
1 kanelitanko
3-4 palaa muskottikukkaa

Paloittele sienet pienemmiksi ja huuhdo ne kunnolla. Laita kokonaiset mausteet nyyttiin, tiukasti sideharsoon.
Laita liemiainekset, suola sekä hunaja tai sokeri kattilaan. Keitä hetken, että hunaja/sokeri sulaa. Lisää maustenyytti ja sienet.
Keitä liemi kokoon 25–30 minuuttia. Ota nyytti pois. Pakkaa hillo lasitölkkeihin. Käytä marjahillon tapaan. Näin saat nassikatkin tykkäämään sienistä. Tänä iltana siten nähdään, mitä öljyvaltion media tykkää."

En löytänyt tuohon kohtaan sideharsoa, laitoin nyytin kahvinsuodatinpussista, hyvin toimi sekin.

Kolme purkkia siitä ohjeen määrästä tuli.

Tämän kuvan ottamiseen käytin salamaa, nyt hillo ei näytä niin pimeältä.

7 kommenttia:

  1. Kiitos Unelma. Tätä ohjetta juuri kaipailinkin. ♥ Suppiloita on taas..

    VastaaPoista
  2. Kiva saada uusia reseptiä,kun noita suppiloita on paljon,kiitos<3

    VastaaPoista
  3. Minttuli,
    tämä oli sellainen ohje, että oli suorastaan pakko kokeilla.
    Hyvää tästä tuli, tosin se on aika makeaa, täytyy meikämummun ottaa vain pieni lusikallinen. Taata kuitenkin tykkää.

    ritva,
    minäkin tykkään kokeilla uusia reseptejä, toiset niistä sitten jäävät käyttöön pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä tämä "suppishillo". MIeli tekisi hakea suppiksia, mutta muuttokuormaan ei kannata enää mitään lisätä. Ensi vuonna sitten keittelen tätäkin syksyllä.

    VastaaPoista
  5. arleena,
    hyvää hilloa näistä sienistä tuli. Voisi tehdä vielä toisenkin erän.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Pitääköhän tässä kuitenkin vielä käydä poimimassa suppiloita - olin ajatellut ne jättää oraville...- ja keitellä hilloksi. Pikkelsiä olen joskus tehnyt, mutta se ei ole riittävän makeata!

    VastaaPoista
  7. anja,
    kannattaa kokeilla. Makeaa tämä hillo on, mutta eihän sitä tarvitse koko tölkillistä lusikoida, eikä joka päivä.

    VastaaPoista