.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

torstai 13. lokakuuta 2011

Tattikeittoa lounaaksi



1 l kiehuvaa vettä
2 pivollista kuivattuja tatteja, eli otetaan lasipurkista kaksi kertaa kouraan rapisevia tatin koppuroita.
1 luomu kasvisliemikuutio
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 rkl voita
1 paketti Koskenlaskijaa
mustaapippuria
1 dl kermaa

Lisätään tatit ja liemikuutio kiehuvaan veteen ja annetaan hiljalleen kuivattujen tattien turvota ja kypsyä miedolla lämmöllä. Kuullotetaan sipuli ja valkosipuli pannulla voissa. Valkosipulia saa olla vain vähän, ettei se päihitä tattien hienoa makua. Tyhjennetään pannu soppakattilaan, tarkistetaan, että sipulit ovat kypsiä, lisätään paloiksi leikattu Koskenlaskija keittoon, sekoitellaan varovasti. Viimeiseksi lisätään vispikerma.
Pippuri meinasi unohtua, sen voi laittaa viimeiseksi tai heti tattien kanssa kiehumaan. Makuasia.

Näillä vihreillä kaunistelin luomupiimäni. Kiivi, nokkosta, persiljaa, kirveliä, 1 voikukanlehti, poimilehti, krassinlehti ja -kukka, minttua. Näistä ruohoista en saanut tarpeeksi vihreää, joten lisäsin vielä kaksi isoa lehteä salaattia blenderiin.

Kukkien syöminen taitaakin taas loppua tältä kesältä, varsinkin krassi on arka pakkaselle. Talven vihersmoothiehin olen varannut viherjauhetta. Kuivurilla olen kuivatellut sopivia ruohoja pihalta.

Siemensämpylän kansiosa, voideltu hummuksella, tomaattia, basilikaa ja chiasiemeniä.

Markku, tervetuloa lukijaksi. Kokkailemisiin!
Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Keittosi kuulostaa herkulliselta! Ja kuivurilla onkin hyvä kuivatella vihreää myös talven varalle:)

    VastaaPoista
  2. Yaelian,
    kuivuri on ollut nyt syksyllä ahkera.

    VastaaPoista
  3. Hyvää on tattisoppasi, samanlaista teen, mutta esikäsitellyistä pakastetuista tateista (ja suppiloista)
    Kuivuri puuttuu vielä oamsta kyökistä, tarpeen olisi!

    VastaaPoista
  4. Minttuli,
    tämä keitto onnistuu myös tuoreista sienistä.

    Kuivuri on kätevä vehje, kuivatut sienet säilyvät hyvin ja pakastustilaa säästyy.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ohjeesta, Unelma, kokeiltava on<3

    VastaaPoista
  6. Aili-mummo,
    jos tästä keitosta tulee mielestäsi liian lurua, niin sinähän voit suurustaa keiton vehnäjauholla.
    Aineksia voi aina lisätä, mutta pois on vaikeampi ottaa.
    Kiitos kommentistasi. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista