.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Pihvit (purkki) tonnikalasta

Tänään luulin, että minulla ei ole mitään ruoka-aineksia kotona.


Kaapista kuitenkin löytyi;

1 purkki tonnikalaa öljyssä
2 munaa
1 dl seesaminsiemeniä
n. 1 dl kikhernejauhoa
tillinvarsia
1 rkl chilikastiketta
voita paistamiseen

Lisukkeeksi salaattia ja kasviksia.

Kaada kulhoon tonnikala öljyineen, lisää kaksi kananmunaa. Silppua tilli pieneksi silpuksi ja lisää kulhoon seesamin siementen ja chilikastikkeen kanssa. Sekoita vielä mukaan kikhernejauhoja sen verran, että pihvitaikinasta tulee kiinteähkö seos. Kuumenna pannulla voita tai öljyä, nosta pihvit kuumalle pannulle. Nostin pihvit ihan vaan lusikalla pannulle ja vähän olevinaan muotoilin niitä siinä. Vähensin lämpöä ja muutaman minuutin kuluttua käänsin pihvit. Paistoin nätin ruskeaksi, kuvassa ne näyttävät palaneilta, kun valoa päivällä on liian vähän valokuvaamiseen.

Salaatissa on kirsikkatomaattia, romainen lehtiä ja granaattiomenan siemeniä.

En näiltä pihveiltä isoja odottanut kun sipulikin unohtui, mutta olivat yllättävän hyviä. Paljon maukkaampia kuin purkista lusikoitu tonnikalasäilyke. Nuo muut lisukkeet näkyvätkin kuvassa, turhaan niitä sen enempää selittelemään.

4 kommenttia:

  1. Kiva ohje! Olen joskus aikoinaan myös tehnyt purkkitonnikalapihvejä,eri tavalla tosin,ja muistan että olivat hyviä,Kikhernejauho varmaankin tekee noista tosi hyviä!

    VastaaPoista
  2. Yaelian,
    yllätyin itsekin, kun pihveistä tuli niin hyviä, eikä hintakaan päätä huimaa.

    VastaaPoista
  3. Tuollaisen lautasen jälkeen masu täynnä kauan, silti kevyt olo.

    VastaaPoista
  4. ♥ Hannele på Hisingen ,
    näin on, lautasella on paljon proteiinia ja rasvaa ja hiilihydraatteja sopivasti.

    VastaaPoista