.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Rahka- tuorejuustokakkuja




 

 Kaikissa kakuissa on sama pohja.

Ensin uuni lämpenemään  225 astetta.  Irtopohjaisen vuoan pohja peitetään leivinpaperilla. Vuoan reuna voidellaan öljyllä.

2 munaa
0,75 dl sokeria
0,75 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, lisätään siivilän läpi perunajouhot ja leivinjauhe.Paistetaan uunissa n. 10 min.  Jäähtyneen pohjan päälle levitetään täyte.

Kakku I.


Kakku I.

3 dl  vispikermaa
2 rasiaa  ( a´ 180 g )  rasvatonta maitorahkaa
250 g kevyt tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
130 g valkosuklaata 
0,5 sitruunan mehu
5 kpl liivatelehteä

Jauhoin ensi Bamiksilla hienosokerin tomuksi ja laitoin liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vatkataan kerma valmiiksi. Isommassa kulhossa sekoitetaan ja pehmennetään rahka, tuorejuusto, tomusokeri ja sulatettu suklaa. Kuumennetaan sitruunamehu, lisätään kuumaa vettä tarvittaessa, seosta pitäisi olla n. 4 rkl. Puristetaan vesi pois liivatelehdistä ja sulatetaan lehdet nopeasti kuumassa sitruunamehussa. Sekoitetaan varovaisesti kermavaahto täytemassaan ja viimeiseksi vähän jäähtynyt liivate- sitruunamehuseos.
Peitetään vuoka kelmulla ja annetaan hyytyä kylmässä, mieluummin yli yön. Ennen tarjoilua koristellaan mitä kaapista/pakastimesta löytyy. Maistuu ilman koristeitakin.


Kakku II.

 Joululta oli jäänyt 1 vähän vajaa rasia torttuhilloa jääkaappiin, siitä syntyi yksi kakku.

2 dl vispikermaa
2 purkkia  a´ 180 g  rasvatonta maitorahkaa
1 vajaa rasia luumumarmelaadia  ( n. 1 dl  )
2 tl kanelia
steviaa pieni henkäys
4 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä

Pohjan ohje on siis tuolla ensimmäisenä.
Vatkataan kerma ja siihen sekoitetaan kaikki muut ainekset paitsi kiehuvaan veteen liuennut liivate, se lurutetaan seokseen viimeisenä.   Tämä viritelmä sopii hyvin myös jälkiruoaksi.


 
 Kakku III.

3 dl  vispikermaa
2 rasiaa  ( a´ 180 g )  rasvatonta maitorahkaa
250 g  vaniljan makuista Mascarponea
3 dl tomusokeria
0,5 sitruunan mehu
5 kpl liivatelehteä

Jauhoin ensi Bamiksilla hienosokerin tomuksi ja laitoin liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Vatkataan kerma valmiiksi. Isommassa kulhossa sekoitetaan ja pehmennetään rahka, Mascarpone ja tomusokeri. Kuumennetaan sitruunamehu, lisätään kuumaa vettä tarvittaessa, seosta pitäisi olla n. 4 rkl. Puristetaan vesi pois liivatelehdistä ja sulatetaan lehdet nopeasti kuumassa sitruunamehussa. Sekoitetaan varovaisesti kermavaahto täytemassaan ja viimeiseksi vähän jäähtynyt liivate- sitruunamehuseos.
Peitetään vuoka kelmulla ja annetaan hyytyä kylmässä, mieluummin yli yön. Ennen tarjoilua koristellaan kotimaisilla vadelmilla.


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Juustokakut ovat meheviä ja hyviä, jauhoja ei tarvita.

      Poista
  2. Nam! Juustokakut maistuvat aina, Valkosuklainen on minun suosikkini näistä ohjeista, Kiitos, kokeilen ensi viikonlopuksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla systeemillä kaikki tehty. Helppoa ja maukasta.

      Poista
  3. Herkullisia kakkuja olet tehnyt,nami nami:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui tähän alkuvuoteen nimipäivää ja syntymäpäivää.

      Poista
  4. Eik, niin herkkuja. Nyt on pakko saada jotain :)

    VastaaPoista