.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kukkakaali-kurpitsamuusi


Kahdeksankilon kurpitsasta on muuksikin kuin halloweenilyhdyksi. Tänään tein taas uuden version, taisin ihan itse keksiä uuden ohjeen.

500g kukkakaalia (käytin myös vihreät suojalehtien tyngät)
400g kurpitsalohkoja
3 dl vettä
ruususuolaa
0,5 dl vispikermaa tai lusikallinen voita

Kukkakaali ja kurpitsalohkot keitetään pienessä vesimäärässä kypsiksi, kaadetaan loput keitinvedestä kulhoon, soseutetaan sauvasekoittimella. Lisätään ruususuola ja kerma, voitakin voi käyttää. Ylimääräisen keitinveden voi käyttää esim. keittoihin tai kastikkeisiin. Muitakin mausteita voisi käyttää, mutta minä haluan maistella näitä mietoja makuja sellaisenaan.

Lähikaupassa myytiin tänään muikkuja, en voinut kävellä ohi. Muikut pyörittelin maissijauhossa ja pannulle lohkaisin oikeaa voita.

Ohensin purkkitahiinia kermalla juuri senverran, että sain sitä lurutettua kastikkeeksi kalalle, sopii myös salaatin kastikkeeksi.

Näissä minun k0kkauksissani vilahtelee usein voi ja kerma. Pidän aidoista ruoka-aineista. Voin syödä näitä ruokiani vapaasti, koska en käytä ollenkaan leivonnaisia enkä makeisia. Päivittäinen kalorinsaantini pysyy kurissa, eikä lihomista tule.

Olen saanut sähköpostia, jossa on kysytty yhden päiväni ruokamääriä. En ole merkinnyt muistiin, mutta harkitsen niiden kirjaamista. Olisi varmaankin tarpeellista minullekin tietää mitä päivittäin työntelen ääntä kohti .
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää. Kurpitsasta on moneksi. Voita ja kermaa minäkin, myönnän. Ja aidot maut ne olla pitää. Syö sitten vähemmän ja liikkuu enemmän..
    Ruokapäiväkirjaa on joskus hyvä pitää, ja ruoka-ainetaulukon avulla voi laskea sen kalorimäärän jos näkee aiheelliseksi. (En enää viitsi)
    Maistuvia kokkailuja ♥

    VastaaPoista
  2. Ja taas syntyi herkullista ja terveellistä ruokaa.;))

    Kiitos ohjeestasi, Unelma, hyvää loppuviikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  3. Annoksesi ovat kyllä todella houkuttelevan värikkäitä! Kukkakaalimuusia olen itsekin kokeillut, mutta se jää pelkästään kovin helposti mauttomaksi. Kurpitsa tuo siihen varmasti värin lisäksi hyvää makua. :)

    VastaaPoista
  4. Loputon on kekseliäisyytesi lähde! Ja miten herkulliselta kokkauksesi näyttää. Ihan hävettää, kun itse en osaa/pysty/viitsi jne. Minulla on varmaan kurpitsakammo, sillä hillosin muutama vuosi sitten kurpitsaa pakastimeen litran tölkkeihin. En oikein oivalla käyttää niitä.

    VastaaPoista
  5. Ihanan herkullisen lautasen olet taas koonnut,nami!

    VastaaPoista
  6. Minttuli,
    sinä sen osasit tiivistää yhteen lauseeseen: "Syö sitten vähemmän ja liikkuu enemmän".

    Aili-mummo,
    näitä yksinkertaisia arkiruokia täällä kokkailen. Eipä minulta mitään gourmeeta syntyisikään. Usein lataan lautaselle mitä kaapista löytyy.

    Marika,
    kermalla ja voilla saa ihmeitä aikaan. ;-)

    anja,
    sinähän teet hyvää ruokaa, älä ollenkaan aliarvio kokkauksiasi.

    Yaelian,
    kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  7. Kannattaa kokeilla, keltainen kurpitsa antaa muusille mukavan värin.

    VastaaPoista