.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Lammasta ja kaalia.




1 kg lampaanpaistia

Marinointiin:

2 dl kahvia
ruususuolaa
erilaisia pippureita
rosmariinia
0,5 dl öljyä
valkosipulin kynsiä

Laitoin lihan jääkaappiin marinoitumaan edellisenä päivänä.

Nostin paistin uunivuokaan marinointiliemineen tuoreiden mintunlehtien päälle. Tein lihaan viiltoja, joihin työnsin valkosipulin kynnet.

Uuni 175 astetta, lihalämpömittarin asensin 75 asteeseen. Liha oli uunissa n. 3 tuntia, senjälkeen mittari näytti 75 astetta. Peitin vuoan uunista oton jälkeen vielä foliolla noin 15 minuutiksi, vasta senjälkeen leikkasin viipaleita.

Paistamisen aikana valelin lihaa paistoliemellä muutaman kerran. Samassa liemessä kypsyivät sipulinpuolikkaat ja varsisellerin palat.

Siilasin paistoliemestä kastikkeen, jonka suurustin Maizenalla.



1 varhaiskaali
2 sipulia
2 rkl voita
mäkimeiramia silputtuna
2 rkl ruokosokerisiirappia
ruususuolaa

Kuullota padassa ensin sipulit voissa ja senjälkeen silputtu kaali. Lisää hieman vettä, että ruoka ei hautuessaan pala padan pohjaan. Varhaiskaali hautui kypsäksi meidolla lämmöllä alle tunnissa. Kaali maustetaan suolalla, ruokosokerisiirapilla ja tuoreella mäkimeiramisilpulla.



Lisänä sokerihuurrettuja pakastepuolukoita ja salaattia.
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Olemme hiljattain lanseeranneet sivun Etsiresepti.fi, jossa käyttäjät voivat etsiä reseptejä satojentuhansien ruokasivujen ja ruokablogien joukosta.

    Olemme huomanneet, että sinun blogissasi on monta hyvää reseptiä ja haluaisimme ehdottaa sinulle, että käyt katsomassa ruokablogilistamme kärkeä tästä: http://www.etsiresepti.fi/ruokablogienk%C3%A4rki

    Meidät löydät myös Facebookista https://www.facebook.com/Etsiresepti. Jos haluat lisätä oman ruokablogisi listaan ja listata reseptisi Etsiresepti.fi hakemistoon (ilmaiseksi) sinun täytyy vain seurata ohjeita tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-k%C3%A4rkeen

    Konsepti on jo olemassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Meidän kauttamme blogit saavat päivittäin tuhansia vierailijoita, ja suosituimmat saavat viikoittain jopa yli 20 000 kävijää.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Ann-Sofi
    Etsiresepti.fi, Hittarecept.se,
    Findeopskrifter.dk, Alleoppskrifter.no

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sujautanpa tuosta mietintämyssyn päähäni.

      Poista