.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Kalkkunapihvit uunissa,




Tänä viikonloppuna ameriikkalaiset syövät kalkkunaa. Meille riittävät uunissa paistetut kalkkunapihvit.

400 g kalkkunanpaistijauhelihaa
1 kananmuna
1 dl kermaviiliä
0,5 dl mantelirouhetta / mantelijauhoa
0,5 dl soijarouhetta
suolaa
pippuria
1 tl yrttimaustetta

Ainekset sekoitetaan kulhossa ja muotoillaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille pihveiksi. Pihvit voi myös leivittää manteli/soijarouheella.

Tämä pihvitaikina oli kokeiluerä. Painoin pihvin pinnalle ennen uuniin laittoa kuivattuja luumuja, taateleita ja punasipulirenkaita.
Huomasin, että luumuja olisi kannattanut vähän esiliotella vesitilkassa ennen käyttöä, kuivuivat vähän pinnalta. Taatelit kävivät sellaisenaan, ainoastaan kivet poistin. Olin leikannut melko ohuita viipaleita punasipulista. Ensi kerralla leikkaan punasipulirenkaat n. 0,5 mm paksuiksi ja kokeilen pehmentää niitä hieman mikrossa pienessä vesitilkassa. Voisihan tuon sipulin leikata perinteisesti myös silpuksi ja lisätä jauhelihataikinaan,

Pihvit paistuvat 210 asteisessa uunissa viidessätoista minuutissa.

 
 
Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti