.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

torstai 29. tammikuuta 2015

Pekoniin käärittyä tipua ja uunikasviksia

 3 kpl broilerin rintafilettä
1 paketti pekonia  ( 8 - 9 viipaletta )
2 rkl yrttimaustetta tai viherjauhetta

Vuoan pohjalle:
3 dl kurpitsa suikaleita
1 pala lanttua
1 porkkana
2 vartta varsiselleriä
2 kynttä valkosipulia
10 cm:n pätkä purjoa
1 dl herneitä
1 lehti lehtikaalia
tilkka vettä vuoan pohjalle

Osan kasviksista otin pakastimesta, ne laitoin ensin vuokaan ja uuniin sulamaan  210 asteeseen. Sulaneiden kasvisten päälle pilkoin vielä porkkanan ja herneet.  Kasvisten sulamisen aikana leikkasin broilerifileet kahdeksaan osaan ja kiedoin niiden ympärille pekoniviipaleet, pinnalle yrttimaustetta. Kääröt kasvispedille ja tarkistin, että vuoan pohjalla on vähän nestettä.  Vuoka uuniin n. 30 - 40 minuutiksi.

Tästä vuoasta meille kahdelle riitti syötävää kahdelle aterialle. Kasviksia oli niin paljon, että perunaa tai riisiä ei tarvittu lisukkeeksi.  Salaatti, raejuusto ja punajuurisalaatti täydensivät ruokanautinnon.





8 kommenttia:

  1. Oi, kuinka herkullisen näköstä ♥ Enpä ole koskaan kääriny broiskua pekoniin, mutta on varmasti hyvää.

    VastaaPoista
  2. Hyvää oli ja suolaa ei tarvittu lisää kun pekoni on jo valmiiksi suolattua.

    VastaaPoista
  3. Herkullista ja helppoa! Broileri ja pekoni sopivat yhteen erinomaisen hyvin, ja kasvikset täydentävät aterian täysipainoiseksi ja värikkääksi! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuniruoka on siitä hyvä, että ei tarvitse hellan vieressä seisoskella hämmentämässä. ♥

      Poista
  4. Gluteeniton ruoka on perin vaivatonta tehä kun siihen tottuu. Eikä taatusi jää maussa häviölle tavallisten, viljallisten ruokien suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, liiankin hyvää joskus. Tulee syötyä liikaa.

      Poista
  5. Taatusti herkullista! Pekoni antaa makua ja rasvaakin muuten kuivalle tipulle. Ja saa siitä kasviksetkin osansa, sekä mausta että rasvasta. Minäkin täällä jo enempi kasviksiin siirtynyt, wokkipannussa tosin, mutta kuitenkin.
    Nautinnollista viikonvaihdetta teille kahdelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistatko missä olemme yhdessä nauttineet tästä ruoasta?

      Poista