.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mustapapu-kanttarellipihvit




1 l kanttarelleja
1 iso sipuli
1 tölkki gogreen kypsiä mustapapuja ( 285 g )
1 rkl tahinia
1 kananmuna
0,75 dl quinoahiutaleita
suolaa
valkopippuria
voita tai öljyä paistamiseen

Kuullota ensin pannulla sipulisilppu ja haihduta neste kanttarelleista. Jäähdytetään vähän ja jauhetaan yleiskoneella karkeaksi raasteeksi. Jätä muutama sieni kokonaiseksi.

Siirretään sipuli ja sieniseos kulhoon. Sekoitetaan joukkoon mustapavut kokonaisina, vähän ne siinä sekoittaessa menevät rikki, mutta osa jää ehjäksi, näyttävät hyvältä.

Lisätään tahini, kananmuna, quinohiutaleet ja mausteet. Tahinin voi korvata sesaminsiemenjauheella. Jos pihvitaikina tuntuu liian löysältä, niin taikinaan kannattaa lisätä vaikkapa mantelijauhoa. Mausteita en paljoa käyttänyt, koska en halunnut kanttarellin hienoa makua häivyttää.

Paistetaan pannulla tai uunissa. Laitoin pannulle ensin sivuun otetut kokonaiset sienet ja niiden päälle pihvitaikinan.

Osan taikinasta paistoin uunissa. Leivinpaperin päälle nostelin nokareita ja muotoilin pihvin muotoon. Pinnalle ripottelin vähän pizzajuustoraastetta. Uuni 225 astetta , paistamisaika n. 15-20 min.

Lisänä tuoretta salaattia, jonka kastikkeena on balsamicosiirappi.



Perunaa tai pastaa korvaamaan raastoin kesäkurpitsaa. Paistoin kesäkurpitsaspagettia pannulla. Rasvana käytin voita, öljykin käy. Eri makuista kurpitsaspagettia saa jos laittaa pannulle kookosöljyä. Kurpitsaa paistetaan vain senverran, että se pysyy hyvin kasassa ja on vielä mukavan rapsakkaa. Maustetaan suolalla ja pikkuisen lirutin vielä hunajaa pinnalle.



Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä ja maistuvat varmasti ihanilta. Minä osaan paistaa kantarellit vaan sipulisilpun kanssa, joskus lorautan kermaa sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se parasta onkin, varsinkin voilla paistettuna. :-)

      Poista